Over the course of many years, without making any great fuss about it, the authorities in New York disabled most of the control buttons that once operated pedestrian-crossing lights in the city. Computerised timers, they had decided, almost always worked better. By 2004, fewer than 750 of 3,250 such buttons remained functional. The city government did not, however, take the disabled buttons away—beckoning countless fingers to futile pressing.
Initially, the buttons survived because of the cost of removing them. But it turned out that even inoperative buttons serve a purpose. Pedestrians who press a button are less likely to cross before the green man appears, says Tal Oron-Gilad of Ben-Gurion University of the Negev, in Israel. Having studied behaviour at crossings, she notes that people more readily obey a system which purports to heed their input.
Inoperative buttons produce placebo effects of this sort because people like an impression of control over systems they are using, says Eytan Adar, an expert on human-computer interaction at the University of Michigan, Ann Arbor. Dr Adar notes that his students commonly design software with a clickable “save” button that has no role other than to reassure those users who are unaware that their keystrokes are saved automatically anyway. Think of it, he says, as a touch of benevolent deception to counter the inherent coldness of the machine world.
That is one view. But, at road crossings at least, placebo buttons may also have a darker side. Ralf Risser, head of FACTUM, a Viennese institute that studies psychological factors in traffic systems, reckons that pedestrians’ awareness of their existence, and consequent resentment at the deception, now outweighs the benefits. | Vuosien saatossa – ja asiasta turhaa meteliä pitämättä – New Yorkin viranomaiset poistivat käytöstä useimmat painikkeet, jotka aiemmin ohjasivat kaupungin suojateiden liikennevaloja. Heidän mielestään tietokoneavusteiset ajastimet toimivat lähes aina paremmin. Vuoteen 2004 mennessä näistä 3250 napista oli käytössä enää alle 750. Kaupunginhallitus ei kuitenkaan poistanut toimimattomia nappeja, jotka houkuttelivat lukemattomia sormia painamaan niitä turhaan. Alun perin painikkeet jätettiin paikoilleen, sillä niiden poistaminen olisi aiheuttanut kustannuksia. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että toimimattomatkin painikkeet palvelevat tiettyä tarkoitusta. Nappia painavat jalankulkijat eivät yleensä ylitä tietä ennen vihreän valon syttymistä, sanoo Tal Oron-Gilan Israelin Negevin Ben-Gurionin yliopistosta. Hän on tutkinut jalankulkijoiden käyttäytymistä suojateillä ja huomannut, että ihmiset tottelevat herkemmin järjestelmää, jota he uskovat ohjaavansa. Toimimattomilla napeilla on tämänkaltainen plasebovaikutus, sillä ihmiset kuvittelevat mielellään olevansa käyttämiensä järjestelmien ohjaimissa, sanoo ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutuksen asiantuntija Eytan Adar Michiganin Ann Arbor yliopistosta. Adar huomauttaa, että hänen opiskelijansa suunnittelevat usein tietokoneohjelmia, joissa on klikattava ”tallenna”-painike. Painikkeella ei kuitenkaan ole muuta tarkoitusta kuin lisätä niiden käyttäjien mielenrauhaa, jotka eivät tiedä näppäinpainallustensa tallentuvan joka tapauksessa automaattisesti. Se on ikään kuin ripaus hyväntahtoista huijausta konemaailman kalseutta vastaan, hän sanoo. Tämä on yksi näkökulma, mutta ainakin risteysalueilla plasebopainikkeilla voi olla myös pimeämpi puolensa. Liikennejärjestelmien psykologisia tekijöitä tutkivan wieniläisen FACTUM-instituutin johtaja Ralf Risser on sitä mieltä, että jalankulkijoiden tietoisuus toimimattomista napeista ja huijauksen aiheuttama pettymyksen tunne ovat painoarvoltaan suurempia kuin niistä saatavat hyödyt. |